maanantai 31. maaliskuuta 2014

Koulukyyti on oikeutettu

31.3.2014 käsiteltiin oikaisuvaatimusta koulukuljetuspäätökseen. Esittelyteksti ->

Perheeltä evättiin koulukuljetus, josta perhe on valittanut. Kaupungin käyttämällä koulumatkan ReittiGIS-ohjelmalla oli saatu matkaksi 4,866 km, johon päätös perustui. Ohjelma mittaa koulumatkan kotiosoitteesta (lähinnä kotiosoitetta ole tiestön piste) koululle.

Kouvolan hallinto-oikeuden kehotuksesta kaupunki mittasi matkan saaden 5,00km (manuaalinen mittaus). Perhe on teettänyt Ramboll Oy:llä matkamittauksen (ks. raportti ->), jonka tulos ylitti viisi kilometriä (5057m).

Peruste kielteiselle esitykselle oli, että tasan viiden kilometrin matka ei vielä oikeuta maksuttomaan kuljetukseen, vaan matkan pitää olla pitempi.   

Perheen koulukyytivaatimus on oikeutettu. Onko kyse jo enemmän periaatteesta, kun ollaan tällaisen asian takia jouduttu korkeimpaan hallinto-oikeuteen menemään? Koulukyydin järjestelytkään eivät olisi kaupungille ylivoimaisia, koska nyt jo samalta kadulta haetaan lapsia.

Tein asiasta vastaesityksen. Apulaiskaupunginjohtaja Annikki Niirasen esitys hyväksyttiin äänin 9-2, 1 tyhjä. Jätin eriävän mielipiteen.

Hallinto-oikeuden 5,00km (kaupungin antama tieto) tarkkuus ei riitä kertomaan, että onko matka tasan viisi kilometriä vai mahdollisesti esimerkiksi metrin tai pari yli. Pyöristysten takia voi jopa olla muutaman metrin alle viisi kilometriä. Tarkkuus olisi pitänyt ilmoittaa kolmella desimaalilla. Kun kiista on metreistä, niin luulisi, ettei tarkkuus kymmenissä metreissä ole riittävä päätöksen teolle. Tuloksen ilmoittamisesta oikealla tarkkuudella ne matikan opettajat aina jauhoivat ja rokottivat pisteitä vääristä tarkkuuksista. Ei ihan turhaa asiaa, kuten tästä esimerkikstä huomaa. Saa käyttää kouluissa vaikka esimerkkinä.

Tästä matkasta on kyse, Rambollin mittaus:
Rambollin mittaus


2 kommenttia:

  1. Tällaisia esityksiä tehdään kaupunginjohtajan 120.000 euron vuosipalkalla + samassa kokouksessa päätetyllä 11.000 euron vuosittaisella tulospalkkiolla.

    VastaaPoista
  2. Olet oikeassa, paitsi että tuo palkka viittaa apulaiskaupunginjohtajan palkkaan. Kaupunginjohtajan palkka on paljon suurempi! Suurempi kuin New Yorkin Nlueberryn palkka!

    VastaaPoista