4.9.2012 Woodinno-hankkeen ohjausryhmä piti kokouksen Helsingissä. Paikalla oli Risto Heikkilä Kinnosta, Kouvolan kaupungin edustajina Markku Laukkanen, Päivi Hippeläinen -> sekä Aimo Ahti ohjausryhmän puheenjohtajana sekä Metsäteollisuus ry:n ja WoodFrontin edustajat. Markku Laukkanen oli vuoteen 2011 asti Keskustan kansanedustaja ja sai vuoden 2009 eurovaaleissa 15.000 ääntä.
Ohjausryhmässä Laukkanen esitteli viestintäasioita Kouvolan edustajana. Seuraavassa pykälässä hän oli ohjausryhmässä hyväksymässä Audiomedia Oy:n konsulttisopimusta. Laukkanen omistaa Audiomedia Oy:n, on sen toimitusjohtaja ja yksijäsenisen hallituksen ainoa jäsen ->. Laukkanen oli siis itse päättämässä konsulttisopimusta omalle, itse täysin omistamalleen yritykselle. Ilmeisesti hän myös valmisteli asian ja esitteli sen ohjausryhmässä. Ei siis ihme, ettei ohjausryhmän pöytäkirjoja haluttu antaa Vesa Vainiolle.
Audiomedia Oy:lle
yhteistyö Kouvolan kaupungin kanssa on ollut varsin tuottoisaa puuhaa.
Edellisenä vuonna eli vuonna 2011 liikevaihto oli vaatimattomat 34.000 euroa. Seuraavana vuonna
pelkkä voitto oli yli kaksi kertaa tuon liikevaihdon verran. Eli konsulttisopimusten
myötä liikevaihto pomppasi 167.000 euroon ja tilikauden tulos 73.000 euroon.
Yritykselle ei konsulttisopimuksista paljon kustannuksia aiheutunut, kun
jokaisesta 10 eurosta jäi yli puolet eli 5,70 euroa voittoa. (Lähde: Taloussanomat ->)
Audiomedia Oy:n tulos vuonna 2012 Kouvolan kanssa solmittujen konsulttisopimusten myötä |
Valkelan Sanomat 7.5.2014 Suomalainen korruptio
Suurenna klikkaamalla kuvaa / Valkealan Sanomat 7.5.2014 |
----------------------
30.6.2012 on Suomen EU-Palvelut Oy - Finnish EU-Services Ltd sulautunut Audiomedia Oy:hyn. Tällä ei ole ollut mitään taloudellisia vaikutuksia, koska kyseisen yrityksen toiminta oli käytännössä loppunut jo 31.5.2007, jolloin se on poistettu ennakkoperintärekisteristä ->.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti