maanantai 10. marraskuuta 2014

Elimäen lukio jatkaa

Kaupunginhallitus 10.11.2014 käsitteli Kouvolan säästöpakettia ja sen myötä lakkautettavia lähipalveluita. Esitin, että perusopetuksen palveluverkkoa tarkastellaan kokonaisuudessaan seuraavan kerran vuonna 2016, jolloin oppilasmäärän alarajaksi määritellään 20 oppilasta. Esitykseni hävisi äänestyksessä.

Onneksi kuitenkin Elimäen lukio ja Tehtaanmäen koulu jatkavat. Korian terveysasemaa jatkaa Ratamokeskuksen valmistumiseen asti. Kuten olen todennutkin, näillä säästöillä ei ole mitään merkitystä Kouvolan kokonaistalouden kannalta, sillä investoinnit ovat niin valtavat, että näillä ei paikata edes lisäinvestointien lainojen korkoja.

KS 10.11.2014 Korian terveysasema, Elimäen lukio ja Tehtaanmäen koulu saavat jatkoaikaa ->

Lisäys: 14.11.2014: Koulujen lakkauttamisen taloudellisen merkityksen vähäisyyden ymmärtää parhaiten kaaviosta ->  Olen kirjoittanut asiasta myös blogissani 14.11.2014->

Lisäys 17.11.2014: Kaupunginvaltuusto päätti, että Elimäen lukio saa jatkaa.

Elimäen Sanomat 19.11.2014: Elimäen lukio jatkaa-> kertoo asiasta tarkemmin.

Elimäen Sanomat 19.11.2014

Itse esitin valtuustossa huoleni kulkuyhteyksistä, jotka Elimäen haja-asutusalueelta esimerkiksi Kuusankosken lukioon ovat todella huonot. On melkoinen homma matkustaa ensin jollakin Elimäen keskustaan, sieltä Kouvolaan ja sitten vielä Kuusankoskelle.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti