torstai 18. joulukuuta 2014

Kouvolan Sanomilla uutiset vähissä

Tänä aamuna 18.12.2014 oli Kouvolan Sanomissa toimittaja Johanna Värjän uutisankka Larikka riidoissa Korpivaaran kanssa. Larikka se vain on aloittanut eduskuntavaali-kampanjansa. Minä kun vien hänen kokoomuslaisia ääniään ja voi Larikan eduskuntaan pääsy tyssätä tälläkin kertaa. Katkera paikka Larikalle. Vielä päivä pari sitten oli Larikalla uudet nettisivut, uusi vaalikuva itsestään ja siellä 14.12.2014 kirjoitettu koko nimelläni otsikoitu haukkumakirjoitus. Nyt ovat sivut kelattu takaisin 9.12.2014 tilanteeseen. Miksi?

Kannattaa myös lukea Kymen Sanomien 3.11.2014 arvio blogistani: Korpivaara haastaja Lindströmille ja Eerolalle ->

Toimittaja Värjän olisi luullut ottavan yhteyttä myös minuun, varsinkin jos kyseessä on riitatapaus. Olisi tullut esille molempien puolten kannat. Olin koko päivän puhelimella tavoitettavissa, joten siitäkään ei voi olla kyse. Perussuomalaisten neuvotteluvastuuta ei ole siirretty, eikä olla siirtämässä Hietaselle. Mutta se on tämä joulun alus vähine uutisineen ja eduskuntavaalikampanjoiden aloittaminen. Ei ole vaikea veikata, että näitä vastaavia uutisia tullaan näkemään.

Minä en ole riidoissa Larikan kanssa. Jos sanomalehden verkkokeskustelun kommenttini "kaikki palkankorotukset ovat väärin tässä poliittisessa tilanteessa" saa hermostumaan, niin vaikea sitä on isoja asioita viedä eteenpäin. Asiat pitäisi pystyä keskustelemaan asioina.
Alkuperäinen kirjoitus-> 



On erittäin huonoa hallintoa, että tuollaiset palkankorotusesitykset eivät ole esityslistalla, vaan tuodaan sen ulkopuolelta suoraan kokoukseen. Kaupunginjohtaja Lamminmäen perustelu asialle on naurettava. Tuli kommentteja tai ei, niin esityksen voi ja pitää laittaa listalle. Tällä tavalla pyritään vain estämään avoin keskustelu asiasta. Kaupunginhallituksen puheenjohtajana Larikan olisi pitänyt siirtää asia seuraavaan kokoukseen.

Suurenna klikkaamalla kuvaa / KoSa 18.12.2014

Vuoden 2011 eduskuntavaaleissa Jari Käki oli Jari Lindströmin vaalipäällikkö.

Henkilöt: Jari Larikka, toimittaja Johanna Värjä, kaupunginjohtaja Lauri Lamminmäki, Jari Käki, Jari Lindström
Muut asiasanat: huono hallinto, Kouvolan kaupunginhallitus

2 kommenttia:

  1. Oletko huomannut, että Kouvolan Sanomat eivät julkaise mitään Jari Käkeä arvostelevaa viestiä? Julkaisevat vain, jos Käkeä kehutaan. Kirjoitin viestin, jossa kerroin Jari Käen olleen Jari Lindströmin vaalipäällikkö eduskuntavaaleissa, niin eivät julkaisseet, vaikka oli ihan asiallinen viesti. Voihan se olla, että vihjasi liikaa Lindströmin suuntaan. Toisessa viestissä arvostelin Käen sooloilua ja sääntöjen rikkomista, niin eivät julkaisseet. Melko puolueellista tuo, mitä Kouvolan Sanomien verkkokeskusteluun päästävät läpi.

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentistasi. Tuohon asiaan en tosin osaa sanoa mitään.

    VastaaPoista