Aiemmin blogissa:
Kouvolan Sanomilla uutiset vähissä -> (KoSa 18.12.2014 paperilehti)
Kouvolassa muisti kolme kuukautta ->
Kouvolan Sanomat lisännyt suoriin lainauksiin omiaan -> (KoSa 18.12 ja 19.12.2014 paperilehti)
Politiikassa on omat kirjoittamattomat sääntönsä, läpinäkyvyys ja avoimuus ei ole niissä mikään hyve. Kirjoituksessani paljastetaan se suuri "salaisuus", että ryhmät (kokoomus, keskusta, sdp ja sitoutumattomat) olivat sopineet jo aiemmin huomattavasti korkeammista palkankorotuksista keskenään. Virallisesti siis ei ollut esitystä, mutta asia oli ryhmien kesken sovittu.
Toinen oli, että sanoin "Palkkataso jäi maltilliseksi siitä syystä, että kaikki korkeammat palkankorotukset olisi mennyt äänestykseen.". Larikka kirjoittaa verkkokeskustelussa: "Neuvottelutulos oli yksimielinen, eikä tulokseen Korpivaaralla ollut sen merkittävämpää vaikutusta kuin kenelläkään muulla - neuvottelutulos." Uskoo ken tahtoo.
Kolmanneksi rikoin sääntöä, että vastuussa olevien poliittisten päättäjien nimiä ei kerrota. Vaikka sinänsä ne ovat aina löydettävissä ja julkisia, mutta harvoin äänestäjät niitä etsivät käsiinsä. Toimittaja Värjäkin noteerasi tämän ja kirjoitti 18.12.2014 uutisoinnissa: "... Korpivaara kirjoitti ja jatkoi luettelemalla nimeltä henkilöstöjaoston jäsenet, joihin ei itse kuulu."
Tietysti kyse on myös toimittaja Johanna Värjästä ja hänen uutisestaan. Oliko tuosta ao. kirjoituksesta siihen uutismäärään, mitä siitä revittiin: 2 isoa uutista paperilehdessä ja 4 uutista verkkolehdessä? Olisiko voinut käsitellä samalla tavalla huonoa hallintoa ja yhteisesti päätettyjen toimintamallien unohtamista reilun kolmen kuukauden päästä päätöksestä? Vai olisiko voinut kirjoittaa yleisesti Kouvolan kaupungin palkkatasosta ja tehdä vaikka vertailevaa tutkimusta? Verkkokeskustelussa joku kirjoittikin ministerin palkasta, joka on 9261,55€/kk->. Tai miten olisi ollut KSS Energian myyminen, 10 milj. euron varainsiirtovero ja uuden yhtiön talousluvut velkojen kanssa? Sanomalehti tekee omat valintansa aiheista, joista kirjoittaa. Tässä tapauksessa edes yhden kerran soitto toimittajalta myös "riidan" vastapuolelle eli minulle ennen uutisen tekoa olisi ollut kuitenkin tasapuolisuuden nimissä suotavaa.
Alla verkkolehden keskustelupalstan kirjoitus, josta nuo kaikki uutiset tehtiin.
Alkupeäinen verkkokirjoitus KoSan sivuilla->
Suurenna klikkaamalla kuvaa / Kouvolan Sanomien verkkolehden keskustelupalsta 16.12.2014 |
KoSa 19.12.2014 Korpivaaran tilanne käymässä tukalaksi ->
Suurenna klikkaamalla kuvaa / KoSa 19.12.2014 |
Kouvolan Sanomien verkkolehden uutiset:
KoSa 17.12.2014 Larikka: Perussuomalaiset ulos kaupunginhallituksen neuvotteluista ->
KoSa 18.12.2014 Larikka ilmiriidassa Pekka Korpivaaran kanssa ->
KoSa 18.12.2014 Perussuomalaisilla epäselvyyttä neuvottelijasta — Korpivaara saattaa vielä jatkaa->
Kosa 19.12.2014 Korpivaaran luottamus vähissä - varapuheenjohtajat paheksuvat toimintaa ->
Tuosta luottamuksesta voisi sanoa, että jos muiden puolueiden varapuheenjohtajat olisivat saaneet päättää Perussuomalaisten Timo Soinin jatkosta, niin kuinkakohan monta kertaa Timo olisi potkittu pois ja mistä kaikesta? Luottamus tulee äänestäjiltä ja omasta puolueesta. Eduskuntavaalikamppailu on alkanut ja eri puolueet taistelevat kannatuksistaan, joten kilpailijoita ollaan.
Kaikkein perimmäisin syy on se, että minut koetaan eduskuntavaaliehdokkaana todelliseksi haastajaksi, joka vie ääniä. Blogikirjoitus Kymen Sanomien 3.11.2014 ehdokasarvioinnista ->
Henkilöt: eduskuntavaaliehdokas Jari Larikka (kok.), toimittaja Johanna Värjä, toimittaja Aapo Mentula
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti