Uudelle yhtiölle tulee 590 miljoonaa euroa lainaa. Sen maksavat käyttäjät eli käytännössä jokainen meistä. Jokaisen on pakko käyttää tämän uuden yhtiön monopolipalveluja, sillä sähkönjakelun hoitaa paikallinen monopoli. Jakeluverkostolla ja kaukolämmöllä energiayhtiöt tekevät voittonsa-> .
Monopolin palvelut, jotka kallistuvat
- sähkön siirtomaksua ei pysty kilpailuttamaan (sähkön voi), siirtohinta nousee
- kaukolämmön vaihto on käytännössä mahdotonta, 3milj. euroa lisämaksua kouvolalaisille
- maakaasun käyttäjille toimittajan vaihtaminen on mahdotonta, maakaasu kallistuu.
KoSa Napakat 13.12.2014 |
KoSa 13.12.2014 KSS Energian myynti huonoa politiikkaa ->
Suurenna klikkaamalla kuvaa / KS 13.12.2014 |
KSS Energia on ollut Kouvolalle erinomainen tulonlähde. Yhtiö on tulouttanut Kouvolan kaupungille kymmenen viime vuoden aikana yli 70 miljoonaa euroa.
Nyt kokonaan omistamamme energiayhtiötä yritetään myydä perustettavalle uudelle, kuntarajat ylittävälle yhtiölle.
Energiayhtiömme myymisestä valmistui ensimmäinen salainen esitys jo viime kesäkuussa, jonka olemassaolo ja sisältö salattiin sekä kaupunginhallituksen jäseniltä että konsernijaostolta. Selvityksen syynä oli selvästi Ratamon rahoittaminen ja Kotkan kaupungin tarve saada talouttaan paikattua säilyttäen silti omistuksensa energiayhtiöissä.
Uudessa selvityksessä kunnat myyvät osakkeensa uudelle yhtiölle 590 miljoonalla eurolla. Uusi yhtiö rahoitetaan pankki- ja osakaslainalla. Kertatuloutuksena Kouvola saisi 97 miljoonaa euroa. Käytännössä tämä tuloutus tulee siitä, että myymme itse itsellemme sähkölaitoksen, samoin vesilaitoksen yhtiöittämisessä tehtiin.
Rahat niin velkojen kuin kaupunkien vaatimien tuloutuksien maksuun saadaan vain ottamalla uudelle yhtiölle velkaa. Uudella yhtiöllä tulee olemaan velkaa yli 590 miljoonaa euroa. Velan lyhennykset, korot ja kuntien vaatimat tuloutukset otetaan asiakkaiden hintoja korottamalla.
Yhteinen yhtiö yhtenäistää kaukolämmön hinnat. Kotkalaiset maksavat korkeampaa hintaa kaukolämmöstä kuin Kouvolassa. Kuntien yhteisesti omistama yhtiö yhtenäistää heti hintansa. Tämä tarkoittaa rahassa yli kolmen miljoonan euron lisähintaa kaukolämpökuluttajille Kouvolassa, ja sähkönkäyttäjille isoa verkkomaksun korotusta.
Ainuttakaan merkittävää synergiahyötyä järjestelyillä ei saavuteta, ainoa hyötyjä turhasta selvityksestä oli jälleen konsulttiyhtiöt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti