maanantai 27. maaliskuuta 2017

Homekoulut rohkeasti nurin!

Tutkimustulokset vahvistivat vuosi sitten (04/2016) Valkelan kirkonkylän koulun sisäilmaongelmat. Sisäilmaongelmat ovat olleet tiedossa ainakin seitsemän vuotta. Vasta ensi vuodelle on luvassa peruskorjaus. Tänä aikana yksi sukupolvi lapsia on jo ehtinyt käydä koulunsa ja lähteä seuraaville kouluasteille.

Pekka Korpivaara Homekoulut rohkeasti nurin ja uutta tilalle.
Homekoulut rohkeasti nurin ja uutta tilalle. 

Koulujen rakentamisen ja korjauksen hitaus on puhtaasti arvo- ja asennekysymys. Ydinkeskustan kehittämiseen laitettiin 10 miljoonaa euroa, jotta suomalainen graniitti Manskin kävelykadulta vaihdettiin kiinalaiseen kiveen.  Alltoyliopiston puuprofessuuria tuetaan miljoonalla eurolla. Miksi rahoitusta ei saada lasten terveyttä uhkaavan ongelman ratkaisemiseen nopeammin kuin kymmenen vuoden jahkailulla?

Oppilaiden terveys tulisi laittaa etusijalle! Terve koulu ja puhdas sisäilma tulisi olla jokaisen lapsen oikeus. Lapsen kehittyvä elimistö on aikuista herkempi ympäristönsä epäpuhtauksille. Homekoulusta lapsi voi saada pysyvän, kroonisen sairauden loppuiäkseen.

Pekka Korpivaara Kouvola Homekoulut nurin


Homekouluja pitäisi laittaa rohkeasti myös nurin ja rakentaa uutta tilalle. Peruskorjauksen järkevyyttä tulisi miettiä.  Esimerkiksi Valkealan kirkonkylän monena vuosikymmenenä rakennettu koulu on vaikea korjattava. Vaarana on, että kallis remontti menee hukkaan ja ongelma ei poistu.

Valkealan koulun oppilasmäärät ovat kasvaneet. Uudisrakennuksella saataisiin asianmukaiset tilat. Oikein suunniteltuina nämä koulutilat voisivat toimia Valkealan asukkaiden monipuolisena kokoontumis- ja vapaa-ajankeskuksena.

Valkealan lisäksi Kouvolassa on monia muitakin homekouluja. Carea-koulu Kuusankoskella muutti väistötiloihin, joissa on havaittu ongelmia. Anjalan koulussa on sisäilmaongelmia ja koulu muutti väistötiloihin. Koulun uudisrakentamisesta päättää uusi valtuusto. Toivon mukaan päättää ja vieläpä myönteisellä esityksellä. Kuusaankosken Tähteen sisäilmaa tutkitaan.

Terveet koulut ovat kaupungin vetovoimatekijä. Kouvolalla on varaa siihen, että lapsilla on terve kouluympäristö!


Yle 29.4.2016 Valkealan kirkonkylän koulu haluaa aikaistaa peruskorjausta


2 kommenttia:

  1. Erinäiset sisäilmaongelmat, ei vaan pelkästään homeongelmat, on koko ajan kasvava ongelma niin koulurakennuksissa kuin niiden ulkopuolellakin, jos ajatellaan vaikkapa ihan kaupungin hallinnassa olevia (tai joskus olleita) rakennuksia kuten Valkealan vanha kunnantalo tai KSAOn tornionmäen toimipiste. Sisäilmaongelmille altistuu lasten lisäksi myös aikuisväestö ja nuoriso, me kaikki enemmän ja vähemmän, ja se tulee yhteiskunnalle valitettavan kalliiksi erilaisten terveysongelmien ja poissaolojen myötä.. ja siltikin sisäilmasairaudet on erittäin väheksytty sairausryhmä noin lääketieteellisesti.

    Sisäilmaongelmaa tuottavat erilaisten mikrobien lisäksi mineraalikuidut ja muut enemmän rakentamiseen liittyvät seikat. Energiansäästöbuumin huipulla monissa (koulu)rakennuksissa poistetaan ilmanvaihto käytöstä yöajaksi, tai vähintään pudotetaan puoleen, ja tämä aiheuttaa erilaisten mikrobien, kuitujen ja muiden sisäilmaongelmaa ruokkivien seikkojen kerääntymisen putkistoihin. Sitähän maalaisjärjelläkin tietää mihin ja kenen keuhkoihin se sieltä aamulla pölähtää, kun ilmanvaihto päälle aamulla laitetaan.

    Uuden rakentaminen on aina varmasti parempi vaihtoehto kuin vanhan korjaaminen, kun tiedetään kuinka laajalle mikrobit ja home-itiöt ovat ehtineet levitä siinä vaiheessa kun ongelma huomataan ja vain ongelmakohdan poistaminen sekä korjaaminen ei poista sitä, että itiöitä on levinnyt jo mahdollisesti hyvinkin laajalle. Mutta sitten tullaan tähän tilanteeseen, jotta kuinka rakennetaan uusi, jotta se saadaan turvalliseksi ja terveelliseksi. Rakentamiseen käytetään edelleen paljon muoveja, pintamateriaalien kuivumista ei rakennusvaiheessa ja kiireessä ehditä odottaa vaan monet rakenteet kuten betoni ja seinävillat ovat märkiä kun ne peitetään, säältä suojassa rakentaminen on kallista kun helpompaa, nopeampaa ja kustannustehokkaampaa on villoittaa rakennus vesisateessa, ulkopuolelta ja ilman katetta. (näitä on nähty monia, kuten nyt esimerkiksi vaikkapa Kuusankosken keskustassa oleva kunnanpellontien senioritalo) Tuulettamista ei valmiissa rakennuksessa ehditä suorittaa formaldehydien ja muiden pintamateriaalien kemiallisten epäpuhtauksien poistamiseksi ennen lapsien sijoittamista rakennuksiin... Ongelmia on monia, eikä niitä voida kädenkäänteessä poistaa, eikä ongelmana ole pelkästään home, mutta hyvä alku pohdinnalle :)

    VastaaPoista