4.9.2012 Woodinno-hankkeen ohjausryhmä piti kokouksen Helsingissä. Paikalla oli Kouvolan kaupungin edustajina muun muassa Markku Laukkanen ja elinkeinojohtaja Aimo Ahti, joka toimi ohjausryhmän puheenjohtajana. Markku Laukkanen on ollut keskustan kansanedustajana vuoteen 2011 asti. Vuoden 2009 eurovaaleissa hän sai 15.000 ääntä.
Ohjausryhmässä Markku Laukkanen esitteli viestintäasioita Kouvolan edustajana. Seuraavassa pykälässä hän oli ohjausryhmässä hyväksymässä Audiomedia Oy:n konsulttisopimusta. Laukkanen omistaa Audiomedia Oy:n, on sen toimitusjohtaja ja yksijäsenisen hallituksen ainoa jäsen. Markku Laukkanen oli siis itse päättämässä konsulttisopimusta omalle, itse täysin omistamalleen yritykselle. Asian valmistelijasta ja asian esittelijästä ohjausryhmässä ei ole tietoa, mutta mahdollisti hän toimi niissäkin rooleissa.
Kaavio tekijän saamasta hyödystä - Korruptio kannattaa tekijälleen. |
Audiomedia Oy:lle yhteistyö Kouvolan kaupungin kanssa on ollut varsin tuottoisaa. Ennen yhteistyötä eli vuonna 2011 liikevaihto oli vaatimattomat 34.000 euroa. Seuraavana vuonna liikevaihto kasvoi 461 %. Voittoa yritys tuotti yhteistyön myötä yli kaksi kertaa edellisen vuoden liikevaihdon verran eli 73.000 euroa. Yritykselle ei toimeksiannoista paljon kustannuksia aiheutunut, koska yli puolet laskutuksesta jäi suoraan voittoihin.
Tekemisten valvominen luottamushenkilöiden taholta on täysin mahdotonta, koska hankkeen ohjausryhmän pöytäkirjoja ei saanut pyynnöstä edes kaupunginhallituksen jäsenet. Vesa Vainio vei asian asia korkeimpaan hallinto-oikeuteen. KHO:n mielestä asiakirjoja ei tarvinnut luovuttaa Vainiolle. Siten tämäkin korruptiotapaus jäi selvittämättä.
Uutta kaupunginjohtaja Marita Toikkaa ei hyvä-veli-verkostot ohjaile. |
Tein jo vuonna 2013 aloitteen avoimuuden lisäämiseksi. Tätä työtä haluan jatkaa tulevalla valtuustokaudella. Kouvolan uusi kaupunginjohtaja Marita Toikka kannattaa avoimuutta ja läpinäkyvyyttä. Kaupunginjohtajan tuki asialle onkin välttämätöntä Kouvolan korruption kitkemiseksi.
Kouvolan Sanomat ei julkaissut tekemääni mielipidekirjoitusta asiasta, Valkelan Sanomat julkaisi. Kiitos Valkealan Sanomille korruption vastustamisesta.
EY:n juuri julkaisema tutkimus Harmaa talous vai kasvava talous kertoo, että isoissa organisaatioissa 75% vastaajista oli törmännyt epäeettiseen toimintaan.
EY:n tutkimuksesta 24.3.2017 |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti