Kommentti: Kouvola ruokkii kyräilyä
10.3.2017 20:46 | Päivitetty: 10.3.2017 21:14
Kouvolan Sanomat pyysi kaupungilta tietoa siitä, kuinka moni valtuutetuista on käynyt lukemassa kaupunginjohtajaehdokkaiden henkilöarviointilausuntoja. Kyse oli pelkästään numeraalisesta tiedosta.
Ei nimiä, ei puolueita. Ei mitään kyselyitä itse arvioinnista. Pelkkä kävijöiden lukumäärä olisi riittänyt.
Ajatuksena oli kertoa, että kuinka moni Kouvolan kaupunginvaltuuston 59 jäsenestä on perehtynyt ehdokkaisiin soveltuvuuskokeiden tulosten perusteella. Kouvolalaisilla on oikeus tietää, miten tarkalla perehtymisellä valtuutetut uuden kaupunginjohtajan valitsevat.
Valtuusto äänestää Kouvolan uudesta johtajasta tulevana maanantaina.
Kouvolan vastaus ei yllättänyt. Lukua ei haluttu kertoa.
Useimmiten Kouvola tarjoilee vastaukseksi julkisuuslakia. Niin tässäkin tapauksessa.
Julkisuuslaki on niin sanottu yleislaki. Tulkinnoissa sen edelle menee usein erityislaiksi määritelty kuntalaki.
Siis paitsi Kouvolan.
— Kouvolan tulkinta on antiikin aikaista, yksi pitkään kunnallisoikeuden parissa työskennellyt irvailee.
Mikään ei estä soveltamasta säännöksiä, se on totta. Kouvolan linja tuntuukin olevan, että salataan varmuuden vuoksi. Se kuulostaa lähinnä siltä, että kaupunki haluaa pantata tietoa asukkailtaan.
Toisin kuin Kouvola, useat kaupungit pyrkivät tänä päivänä tekemään toimistaan entistä läpinäkyvämpää. Tähän myös kuntalaki kannustaa.
Sen sijaan Kouvolan kaupunki ruokkii toimillaan kyräilyä.
Kun muut kaupungit pyrkivät avoimuuteen, Kouvola lapioi itseään syvemmälle poteroon.
Kirjoittaja on Kouvolan Sanomien yhteiskuntatoimituksen esimies.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti