perjantai 29. syyskuuta 2017

Surullinen esimerkki Kouvolan kaupungin edunvalvonnasta

Kouvolan kaupunki on vuodesta 2011 hankkinut yli 6000 henkilön työterveyspalvelut Kotkan kaupungin hallinnoimalta Kymijoen Työterveys -liikelaitokselta, jonka kanssa Kouvolalla on ollut yhteistyösopimus. Johtosäännöllä ja yhteistoimintasopimuksella on hallinnoitu yhteisesti asioita.

Kotka on saanut nimetä liikelaitokseen neljä jäsentä, Kouvola kolme ja Hamina yhden. Olemme olleet liikelaitoksen ylivoimaisesti suurin käyttäjä ja maksaja, mutta vähemmistönä päätöksenteossa.
Kotka teki vuoden 2016 lopulla liikelaitoksesta oman yhtiönsä, jonka palveluja Kouvola käyttää laittomasti ilman kilpailutusta. 

Kouvolalla olisi ollut mahdollisuus perustaa yhteinen yhtiö Kotkan kanssa, mutta ilmeisesti Kouvolan poliittinen ohjaus ei halunnut meille elinvoimaa ja työpaikkoja tuovaa yhtiötä, vaan salasi asian. Uuden yhtiön perustamisesta ja omistuksen siirtämisestä ei informoitu valtuustoa eikä kaupunginhallitusta. Sen sijaan kaupunki on valmistellut salassa yhden osakkeen ostamista yhtiöstä. Yhden osakkeen omistajana Kouvola voisi ostaa yhtiöltä palvelut ilman kilpailutusta, mikä ei rikkoisi kilpailutuslakeja. Kymijoen Työterveys Oy myy tällä hetkellä laittomasti palvelujaan Kouvolalle.
Kouvolalle jää maksajan osa. Caruna-kauppojen tapaan uusi yhtiö mahdollistaa jo nyt palveluhintojen massiiviset korotukset ja voittojen kotiuttamisen Kotkan budjettiin. Tämä näkyy jo palveluiden ostoissamme.

Vaikka olin kaupunginhallituksen jäsen, en saanut asiasta mitään tietoa. Tarkastuslautakuntakaan ei asiaan ole asiaan missään vaiheessa puuttunut.  Asia on tarkoituksella piilotettu julkisuudelta ja päättäjiltä. Edes siirtosopimusta ei ole tuotu valtuutetuille tiedoksi. Päätöksen salailun mahdollisti kaupunginhallituksen 2013 tekemä kaupunginjohtajan johtajasopimus, jolla poliittinen ohjaus siirrettiin kaupunginhallitukselta pienelle sisäpiirille.

Mitä jos maakuntauudistuksen yhteydessä sairaanhoitopiirin ei perustaa uutta terveysalan yhtiötä Carea Oy:tä, vaan kaikki sairaanhoito siirretään Kotkan omistaman Kymijoen Työterveys Oy:n alaisuuteen. Yhtiö mainostaa jo nyt tuottavansa ”yleislääkäritasoisen sairaanhoidon” palveluja. Olemmeko siihenkin sopimusrikkomukseen tyytyväisiä ja hankimme yhden osakkeen yhtiöstä?

Kouvolan poliittiset päättäjät eivät ilmeisesti halua terveysalan työpaikkoja Kouvolaan, vaan haluavat keskittää loputkin sote-alan työpaikat ja yritykset Kotkaan. Kouvola lahjoitti ilmaiseksi yli 24 000 työntekijää ja noin 1500 asiakasyritystä palvelevan, kymmenien miljoonien liikevaihdon liikelaitoksen toiminnan työpaikkoineen Kotkalle. Yhteistoimintasopimuksen mukaan muutoksista tuli päättää sopijakuntien yhteisillä päätöksillä. Kuka Kouvolassa nämä päätökset on tehnyt?

Pekka Korpivaara

Kaupunginvaltuutettu (kok)
Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja
Kouvola

Kouvolan Kaupunki on tehnyt 20.12.2011 yhteistoimintasopimuksen työterveyspalvelujen järjestämisestä Kotkassa, Kouvolassa ja Haminassa.

Tämä sopimus astui voimaan 1.1.2012 ja velvoittaa sopijapuolet sopimaan asioista yhteisymmärryksessä. Kuka on sopinut näistä asioisyta ja millä/kenen valtuutuksella?

Alla kuvakaappaus sopimuksen kohdasta 9.Yhteistyösopimuksen muuttaminen, jossa selvästiu sanotaan: Tämän yhteistyösopimuksen muuttamisesta päätetään sopijapuolten yhtäpitävillä päätöksillä. Kuka Kouvolassa on nämä päätökset tehnyt ja kuka antoi poliittisen hyväksynnän?



Kouvolassa Kymijoen Työterveys Oy työllistää lähes 40 henkilöä, joista seitsemän lääkäreitä.

Linkki Kymijoen Työterveys Oy:n Kouvolan toimipisteen sivuille

Konsernijaoston käsitteli asiaa 11.9.2017






keskiviikko 27. syyskuuta 2017

Kaavoitus vaarantaa ihmisten terveyden.

Kouvola vaarantaa asukkaittensa terveyden kaavoittamalla asuntoja vaarallisen lähelle rautateitä.


Tästä esimerkkinä on teknisen lautakunnan kaavat niin entisen paloaseman alueella kuin vanhan halkotorin alueella. Vastuu kaavoituksen seurauksista vaarallisen lähelle rautateillä puuttuu teknisen lautakunnan jäseniltä. Muutokseen ja ymmärrykseen tarvitaan ilmeisesti riittävän suuri onnettomuus ja ruumiita kymmenittäin.

Kouvolan kaupungin ei tulisi kaavoittaa asuntoja junaradan välittömään läheisyyteen. Tähän asiaan olen vaatinut useasti muutosta kaupunginhallituksessa. Valitettavasti asia on kaikunut tyhjille seinille eikä asia ole saanut ymmärrystä taakseen. Olen useasti kritisoinut ja vastustanut asuintalojen kaavoittamista radan viereen.

Mikäli äskettäin sattunut kemikaalihaaveri tapahtuu tulevaisuudessa täyteen rakennetulla Halkotorinkadun alueella, tuskin säästytään ilman ihmishenkien menettämisiä. Alueen uudessa kaavassa on pienelle alueelle radan välittömään läheisyyteen ahdettu jopa viisi isoa kerrostaloa. 

Päätöksiä rakentaa radanvarteen asuntoja perustellaan sillä, että radan varteen rakennettavat kerrostalot muodostavat ”sisääntuloportin” junalla Kouvolaan saavuttaessa sekä ”rakentaminen mahdollistaa positiivisen ja turvallisen ympäristön synnyn.” Alueen kaava tulee muuttaa mahdollisimman pian siten, ettei alueelle kaavoiteta asuinrakennuksia. Turvallinen ympäristö ei synny radanvarteen rakentamalla.

Pekka Korpivaara

Kaupunginvaltuutettu (kok)

Halkotorintien eteläpuolen kaava

maanantai 25. syyskuuta 2017

Kouvola vaarantaa Kymenlaakson Kesäyliopiston toiminnan

Kouvolan kehnosta edunvalvonnasta on puhuttu paljon. Kouvolan puolueiden kyky hoitaa edunvalvontaa tuli taas kerran hyvin ilmi, kun Kymenlaakson Liiton pohjaesityksessä 18.9 oli johtokuntaan vain  Kotkalaisia jäseniä.

Eri puolueiden käydyissä neuvotteluissa oli sovittu, että Kotkasta tulee kaikki kolmijäsenisen johtokunnan jäsenet. Käytännössä esitys tarkoittaisi sitä, että Kymenlaakson Kesäyliopiston toiminta Kouvolassa vaarantuu. En voi kuin ihmetellä kouvolalaisten politikkojen pehmeyttä.

Pekka Korpivaara
Maakuntahallituksenjäsen (kok), Kouvola


Kymenlaakson Maakuntahallituksen esityslista 19-09-2017
Esitys jätettiin pöydälle. Tämä tarkoittaa käytännössä, että esitys tulee samassa muodossa seuraavassa kokouksessa käsittelyyn. Koska Hamina haluaa oman edustajan johtokuntaan, on suuri vaara, että Kouvola saa vain kaksi paikkaa.

Kouvolan Sanomien yleisönosastokirjoitus 25.9.2017

KS yleisönosastokirjoitus edunvalvonnastaKS 25.9.2017 mielipidekirjoitus edunvalvonnasta