maanantai 6. marraskuuta 2017

Pekka Korpivaaran valtuustoaloite Tykkimäen moottorurheilukeskuksen säilyttämiseksi 17.10.2017

Valtuustoaloite Tykkimäen moottoriurheilukeskuksen säilyttämiseksi

Kouvolan on sitoutunut strategiassaan turvaamaan yhteisöjensä taloudellisen, henkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin edellytykset. Kouvolaa mainostetaan monien harrastusmahdollisuuksien kaupunkina.
Kouvolassa Tykkimäen logistiikka-alueella on poikkeuksellisen paljon tilaa uusille logistiikkayhtiöille. Tälläkin hetkellä kaupungilla on valmiina hehtaaritolkulla maata ja vapaita tontteja, joihin on jopa valmis maantie ja olemassa oleva ratayhteys, esimerkkinä golfradan vastapäätä oleva tontti. Runsaasta raakamaasta huolimatta Kouvola suunnittelee teollisuustontteja moottoriratojen päälle, vaikka alueella on paljon tilaa ja osa nykyisistäkin terminaalialueista on tyhjillään vailla käyttöä.
Kouvolan karting-rata on tehty talkoovoimilla yhdessä paikallisten yrittäjien kanssa. Talkoovoimin rakennettua aluetta on edesvastuutonta romuttaa. Moottorirataan rakennuksineen tuskin olisi otettu lainaa, jos seura olisi tiennyt, että vastapuoli ei pidä sopimuksiaan. Kouvola esittäytyy tässäkin suhteessa epäluotettavana sopimuskumppanina. Nykyisen karting-radan substanssiarvo on yli 2 miljoonaa euroa. Radan haltuunotto edellyttää myös nykyisen vuokrasopimuksen purkamista.
Vaikka Iittiin valmistuu KymiRing-kilparata, tulee sen käyttäminen olemaan suuren harrastajajoukon kannalta selkeästi kalliimpaa, koska toiminta perustuu kaupalliselle pohjalle. Tämän takia varsinkin vähävaraisimmille mikroautoharrastus tulee ylivoimaisen kalliiksi. Useissa kaavaperusteluissa on kuitenkin virheellisesti annettu ymmärtää, että KymiRing korvaisi nykyiset radat.
TYKKIMÄEN RADAT TUOVAT ELINVOIMAA JA LISÄÄVÄT KOUVOLAN VETOVOIMAISUUTTA

Kouvolan FK-Kerho järjesti vuonna 2017 viidet merkittävät kilpailut radalla. Suomen mittakaavassa se on merkittävä suoritus, koska kyse on vapaaehtoistoiminnasta ja nuorisotyöstä.
Kouvolan karting-rata on yli 1,2 km pitkä ja se täyttää kansainväliset standardit. Kouvolan rata on yksi Suomen uusimmista ja nykyaikaisimmista. Rataprofiili on maan parhaita, rata on vauhdikas ja siinä on paljon ohituspaikkoja ja korkeuseroja. Rata täyttää kaikki kansainvälisetkin kriteerit.
Kouvolaan tultiin vuonna 2017 kilpailemaan Ruotsista, Virosta ja Venäjältä saakka. Kouvolan karting radalle tullaan säännöllisesti kauempaakin jopa vain harjoittelemaan. Moni lapsiperhe tulee tänne ajamaan mikroautolla ja käyttävät samalla lähellä sijaitsevia muita palveluja, kuten Tykkimäen huvipuistoa, golfrataa ja muita alueen palveluja.
Kouvolalla ei ole varaa menettää yhtään toimivaa kohdetta, joka tuo työpaikkoja ja elinvoimaa kaupunkiin. Kouvolassa on tärkeää ymmärtää, että Tykkimäen nykyiset radat ovat hyödyksi Kouvolalle, eivätkä ne ole uhka RTT- terminaalihankkeelle tai KymiRingin toiminnalle.
Me allekirjoittaneet esitämme, että Kouvolan kaupunki säilyttää Tykkimäen moottoriurheilukeskuksen ja että Kouvolan kaupunki ryhtyy tarvittaviin toimenpiteisiin moottoriurheilukeskuksen toiminnan turvaamiseksi. Tykkimäen moottoriurheilukeskuksen toiminnan kehittäminen ja toiminnan mahdollistaminen tulee huomioida kaavoituksessa.


Pekka Korpivaara kok.

Aloitteen allekirjoittivat mm:
Risto Kuisma SDP
Juha Ripattila PS
Jari Käki PS
Antti Eskelinen  PS
Sheikki Laakso S-KS
Jouni Suninen S-KS
Pulla Peltola Sit.
Marja-Terttu Nuorivuori Sit.
Markja-Leena Vainio SDP
Sanna Tähtinen SDP
Vesa Vainio KD
Mika Byman Vas.
jne.



Valtuustoaloite Tykkimäen moottoriratojen säilyttämiseksi.
Linkki: Valtuustoaloite kaupunginhallituksen pöytäkirja 6.11.2017

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti