sunnuntai 17. joulukuuta 2017

Kouvolassa asukasmäärä vähenee, henkilöstömäärä paisuu.


Juha Huhtala (KS 14.12) kehui uuden valtuuston yhteistyökykyä ja päätöksentekoa. Onko päätöksenteko kuitenkaan muuttunut niin ruusuiseksi kuin Huhtala antaa ymmärtää? Mihin valtuustoon Huhtala päätöksentekoa vertaa ensimmäisen valtuustokauden valtuutettuna?

Päätöksen teon avoimuudessa Kouvola ei ole muuttunut parempaan, vaan huonompaan suuntaan. Nykyisin yhä enemmän tehdään päätöksiä lounaspalavereissa ja muissa suljetuissa tapahtumissa. Näistä tehdään pöytäkirjat, jotka jaetaan suppealle, pienelle ryhmälle. Näissä palavereissa tehdyt asiakirjat ovat lain mukaan julkisia asiakirjoja, vaikka niitä ei saa edes valtuutetut. Tämä käytäntö antaa ulospäin kuvan yhteisestä päätöksenteosta. Tiedon salaaminen ei lisää avoimuutta, jota Huhtala mainostaa.

Toinen esimerkki on luottamushenkilöiden palkkioiden ja etuisuuksien korotukset. Uusien virkojen ja johtavien viranhaltioiden palkankorotukset ovat suoraa seurausta nykyisestä hyväveli-järjestelmästä, jota Huhtala ylistää sinne päästyään. Näitä kustannuksia nostavia palkkiovirkojen lisäämisiä ei kukaan voi kiistää, ja ne kaikki on tehty pöytäkirjojen mukaan vihreiden kannattamina. Jopa valtuuston kolmas puheenjohtajan virka, jota titteliä Huhtala käyttää kirjoituksessaan, on lisätty vihreiden vaatimuksesta lisäämään menoja. Säästöt, joita edellinen hallitus teki vähentämällä apulaiskaupunginjohtajan ym. virkoja neljässä vuodessa, on pian syöty. Olemme saamassa kaksi uutta apulaiskaupunginjohtajaa ja ison nipun uusi isopalkkaisia johtajia säästöjen tilalle. Tämä, vaikka sote-uudistukset vievät 60% kaupungin tehtävistä.

Pohjois-Koreassa päätökset tehdään aina yksimielisesti. Tämä on saatu aikaan poliittisilla rangaistuksilla, joita ”yhtenäisyyttä” horjuttaville henkilöille annetaan. Valtuutettuja ei kiinnosta Kymijoen Työterveyden kymmenien miljoonien arvoisten osakkeiden lahjoittamiset Kotkalle, sairaanhoidon romahtaminen, ylimpiä viranhaltijoita lisäämiset. Nyt on muotia olla samaa mieltä. Valtuustossa säästötoimet on lopetettu ja terveydenhoito ajettu alas yksimielisesti.

Vihreiden mukaan tulo Kouvolan päätöksentekoon on vähentänyt avoimuutta ja kansalaiskeskustelua ja käytännössä lopettanut rakentavat puheenvuorot kaupunginvaltuustossa. Valtuuston kokoukset ovat muuttuneet lyhyiksi poliittiseksi teatteriksi, jossa kehutaan kilpaa virkamiehiä ja yhtenäistä päätöksentekoa.
Kuva yhtenäisestä valtuustosta kestää niin kauan, kun on rahaa mitä jakaa joka hankkeelle ja henkilölle. Seuraava valtuusto joutuu korjaamaan nykyisen valtuuston tekemät velat ja lisävirat sekä tervehdyttämään hallinnon.

Pekka Korpivaara

Kaupunginvaltuutettu, kok

KS yleisönosastokirjoitus 16.12.2017
Juha Huhtalan kirjoitus KS 14.12.2017 
Kirjoitus herätti kiinnostusta KS:ssa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti