lauantai 31. maaliskuuta 2018

Kimolan kanavasta luovuttava




Kimolan kanavan rahoituspäätös tulee harkita uudelleen. Kouvolan osuus kanavahankkeessa piti alun perin olla 1,8 miljoonaa euroa.  Kuitenkin jo hankevaiheessa summa kasvoi 2,7 miljoonaan euroon. Tällä hetkellä kanavan kustannukset ovat jo kasvaneet Kouvolan osalta 5,7 miljoonaan euroon.

Hankesuunnitelman alkuperäinen 9 miljoonan euron kustannusarvio on siis kasvanut yli kaksinkertaiseksi eli 20,8 miljoonaan euroon. Lisäksi rakentamisen aikana mahdollisesti esiin tulevat seikat voivat nostaa kokonaiskustannuksia vielä huomattavasti.

Suurin ongelma ei ole edes kasvaneet rakennuskustannukset, vaan käyttö- ja kunnossapitokustannukset, jotka jäävät Kouvolan kustannettaviksi. Nämä kustannukset voivat olla huomattavia vuosittain. 

Kouvolan osuus Kimolan kanavasta 5,7 milj. euroa. Lisäksi vuosittaiset käyttökustannukset.

Kouvola lienee Suomessa ainoa kunta, joka on sitoutunut kustantamaan periaatteessa valtiolle kuuluvan vesiliikenneväylän kunnossapitoa.

Kouvolan tulisikin luopua kanavahankkeesta ja panostaa rahat paremmin aluettamme elinvoimaa lisääviin ja hyödyntäviin hankkeisiin.

KS 31.3.2018 



Hakusanat: Kouvola, Kimolan kanava, vesiliikenneväylä


Kimolan kanavan rakentamista nykyhinnoilla vastustaa yli 60% gallubin mukaan!


KS 1.5.2018 Napakat

Kimolan kanavan rakentamista vastustaa yli 60% KS:n lukijoista.

Linkki: Kimolan kanava: kS 17.4.2018 Rakennetaanko vai ei? — Äänestä ja kerro mielipiteesi



Lukijalta: Äärettömän kalliit sulutukset odottavat — Lukija vertailee Kimolan kanavan rakentamisen ja liikennöinnin kustannuksia

Kimolan kanavan rakentamiskustannukset ovat nousseet.

Tässä muutamia vuosina 2016—2017 toteutuneita sulutusmääriä. Nämä perustuvat liikenneviraston aineistoon: Kuopio—Iisalmi noin 400 sulutusta vuodessa, Kuopio—Syväri noin 600 ja Joensuusta Pieliselle noin 400.
Kaikki ovat suuren Saimaan vesistön latvavesiä. Kymijoen vesistön yläpäässä Keitele—Iisvesi noin 600 sulutusta vuodessa, Pielavedelle saakka noin 300. Kalkkisissa sulutuksia on noin 2 300 vuodessa, mutta suurin osa liikenteestä kohdistuu Heinolaan.
Heinolasta Vuolenkoskelle reitti on hieno, mutta mikä houkuttaisi siitä eteenpäin? Suunnitellulla kanavalla Vuolenkoskelta Voikkaalle voisi yllä olevien tilastojen perusteella olla arviolta 500 sulutusta vuodessa.
Jos rakennuskustannukset olisivat 20,8 miljoonaa euroa, poistoaika 50 vuotta, korkokanta 3 prosenttia ja vuosittaiset ylläpitokustannukset 100 000 euroa, yhden sulutuksen hinnaksi tulisi huimat 1 650 euroa! Vaikka sulutuksia olisi tuhat vuodessa, kertasulutuksen hinta olisi yli 800 euroa.
Kanavan rakentaminen avaa aivan liian pienen lisän vesireittiin. Kun veneilykausi kestää käytännössä kesäkuun alusta elokuun puoliväliin, yrittäjät tuskin uskaltavat investoida palveluihin. Tykkimäkeen, Veturiin ja kertaluontoisille asuntomessuille veneilijöitä on turha havitella.
Rakentamisessa ovat riskinä sortumat, jollainen tapahtui alkuperäisen kanavan rakentamisessa.
Sataman rakentaminen maksaa sekin. Rahaa ei pidä haaskata yhdelle harrastajaryhmälle. Tärkeämpiäkin kohteita rahalle olisi. Nyt pitää ryhdikkäästi hylätä Kimolan kanavahanke.
Timo Suominen, Eurajoki
Linkki: KS 21.4.2018 Äärettömän kalliit sulutukset odottavat

"Valtiovalta ei lämpene lisärahoitukselle, Valtiovarainministeriö ei hyväksynyt kanavan lisärahoitusta alustavaan lisäbudjettiesitykseensä. Kimolan kanavan rakentaminen edellyttää valtiolta yli neljän miljoonan euron lisärahaa, koska kanavan arvioitu rakennuskustannus tuplaantui suunnittelussa"

Linkki: Yle 3.5.2018 Valtion alustava kanta, Kimolan kanava ei saa lisärahaa.




1 kommentti:

  1. Päivän harkinnan jälkeen näyttää Kouvolan Sanomien päätoimittajakin päätyneen sinun kanssasi samalle kannalle:

    https://kouvolansanomat.fi/mielipide/paakirjoitukset/7796fd15-ee68-4c7c-8803-38ac46b5b091

    VastaaPoista