Kouvola on koko sote- ja maakuntauudistuksen suurin häviäjä
sekä maksaja Suomessa.
Maakunta-uudistuksen esivalmistelukulut tänä vuonna maakunnassamme ovat noin
1,9 miljoonaa. Tämän päälle tulevat vielä Kouvolan kaupungin sote-valmisteluun
osallistuvien henkilöiden työaikakustannukset, joista ei ole kenelläkään tarkkaa
tietoa. Vaikka valtionhallinto maksaakin
osan kuluista, jää silti kunnille merkittävä osuus maksuista. Näiden
kustannusten päälle tulevat vielä maakunnan tietohallinnon perustamisprojektin
valmistelu ja suunnittelu kulut. Niiden on arvioitu maksavan pelkästään tammi-toukokuun
aikana 833 730 euroa. Tämä summa siis viidessä kuukaudessa.
Kymenlaaksossa menetämme maakuntauudistuksessa vuodesta 2025
lähtien valtionosuuksia 91 €/asukas. Vuodesta 2022 lähtien on Kouvolan pysyvä laskennallinen
veroäyrinkorotus maakuntahallinnon takia 0,2%, vaikka maakunnasta ei aiheutuisi
ylimääräisiä lisäkustannuksia.
Todelliseksi nousupaineeksi arvioidaan yli prosenttia, koska byrokratia
ja matkakustannukset aiheuttavat Kouvolalle miljoonien lisäkustannukset.
Pelkästään tehottomasta erikoissairaanhoidosta aiheutuvat lisäkustannukset ovat
miljoonia tai kymmeniä miljoonia Kouvolalle. Nämä lisäkustannukset näkyvät myös
potilaille kohonneina maksuina.
Maakuntauudistus vie päätöksentekoa kauemmas ihmisistä sekä
monimutkaistaa ja paisuttaa julkista sektoria. Todellinen määräysvalta pysyy
ministeriöissä ja eduskunnassa. Sote-maakuntamalli siis vain lisää byrokratiaa
ja huonontaa ja monimutkaistaa ihmisten sosiaali- ja terveyspalveluja. Tarkoitus
on ollut alun perin parantaa palveluja. Koko sote- ja maakuntauudistus tulisi kaataa
eduskunnassa. Alueellinen tasa-arvo ja päätösvalta tulisi olla sote-ratkaisua
ohjaava tavoite Kymenlaaksossa, eikä kaikkien toimintojen siirtäminen
Etelä-Kymenlaaksoon. Valitettavasti tätä kehitystä ajavat niin alueemme
kansanedustajat kuin osa kuntapäättäjistämme. Ylimmät päättäjämme eduskunnassa
ovat ajaneet vain omia etujaan maakuntauudistuksen varjolla.
Maakuntauudistus
tulisikin pysäyttää ja valmistella uudistus vastuukuntamallin pohjalle. Kouvola ei ansaitse tällaista kohtelua valtiovallan
taholta.
Pekka Korpivaara
Kaupunginvaltuutettu (kok), Kouvola
Linkki: KS 8.3.2018 Sote- ja maakuntauudistus on kallis ja haitallinen
Linkki : Jan Vapaavuori "Maakuntauudistus kaatuu eikä maakuntavaaleja tule"
Linkki: KS 7.3.2018 Elina Lepomäki on liikkeellä valitettavan myöhään
KS 8.3.2018 Lukijakirjoitus |
Linkki: KS 8.3.2018 Sote- ja maakuntauudistus on kallis ja haitallinen
Linkki : Jan Vapaavuori "Maakuntauudistus kaatuu eikä maakuntavaaleja tule"
Linkki: KS 7.3.2018 Elina Lepomäki on liikkeellä valitettavan myöhään
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti