keskiviikko 22. toukokuuta 2019

Venäjälle on jo nopea ratayhteys

Cursorin toimitusjohtaja David Lindström (KS 18.5) perusteli itäisen rantaradan tarvetta nopean junayhteyden puuttumisella Pietarin talousalueelle. Nopea junayhteys Pietariin on jo rakennettu sadoilla miljoonilla euroilla, ja se valmistui 2010.


Vuonna 2007 Suomessa aloitettiin kaksi rakennushanketta nopean junayhteyden rakentamiseksi Pietariin. Samaan aikaan alkoivat myös Venäjällä vastaavat ratahankkeet. Venäjällä ratayhteydet kunnostettiin suurella rahalla siten, että rataverkko mahdollisti henkilöjunien liikennöinnin yli 200 kilometrin tuntinopeudella Pietarin ja Buslovskajan (Vainikkala) välillä.

Yhteensä nopean junayhteyden rakentamiseen Pietariin käytettiin pelkästään 2007-2010 Suomen puolella reilusti yli 250 miljoonaa euroa."

Nopean junayhteyden alkuperäinen hankerahoitus vuosiksi 2017-2010 oli Lahti-Luumäki välille 185 miljoonaa euroa ja Luumäki-Vainikkala välille 20 miljoonaa euroa. Lisäksi Lahti-Vainikkala välin hankkeelle saatiin TEN-verkkojen monivuotista MAP 2007-2013 tukea 23,2 miljoonaa euroa. Lisäksi hankerahoitusta nostettiin miljoonilla kesken rakennushankkeen.  Yhteensä nopean junayhteyden rakentamiseen Pietariin käytettiin pelkästään 2007-2010 Suomen puolella reilusti yli 250 miljoonaa euroa. Näissä luvuissa ei ole mukana vielä Venäjän puolen vastaavia ratainvestointeja eikä ranskalaiselta Alstom-yhtiöltä tilattuja 120 miljoonan eurojen Allegro-junia.

Verrattaessa itäistä rantarataa ja itärataa olisi syytä ottaa huomioon Pietarin nopeaan ratayhteyteen jo käytetty raha. Itäiseen rantarataan investointi ei lisäisi yhteyksiä Pietariin eikä toisi taloudellista lisäarvoa Suomelle tai Pietarin talousalueelle. Itärata sen sijaan hyödyttäisi molempia.

Pekka Korpivaara
kaupunginvaltuutettu (kok)
Kouvola

Cursorin toimitusjohtajan kirjoitus KS 18.5.2019

Kuvakaappaus keskustelusta Kymen Sanomissa 

Pekka Korpivaaran vastine KS 22.5.2019




Liite: Väyläviraston selvitys itäisistä ratalinjauksista

Linkki: KySa 16.9.2019 Nyt on hyvä aika koota alueen kuntien yhteistä tahtoa ja mahdollisuutta osallistua rantaradan rahoittamiseen


Linkki: YLE Selvitys: Rantarata itään maksaisi miljardi euroa enemmän kuin Itärata Porvoon kautta Kouvolaan

Linkki: 12.3.2019 Loviisan Sanomat Loviisa jäi yksin rantaradalle

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti