Edellisen kaupunginhallituksen aikana Kouvolan taloutta ei yritetty parantaa osakkeita tai omaisuutta myymällä kertaakaan. Kouvolan edellinen kaupunginhallitus paransi jo ensimmäisenä vuotenaan tilikauden tulosta edelliseen verrattuna yli 19 milj. eurolla. Kouvolan ylijäämä 2013 oli 3,6 milj. ja 2016 se oli 5,8 milj. euroa. Henkilöstömenoissa päästiin jo 2015 yli 13 milj. vuositason pysyviin säästöihin.
"Tämä sote-menojen kasvu on kaupunginhallituksen päätösten seurausta."
Nykyiset talousvaikeudet johtuvat Kouvolan
kaupunginhallituksen linjauksista ja päätöksistä siirtää urakalla
sote-toimintoja ensin Carealle, sitten Kymsotelle. Näitä virheitä ja hölmöyksiä
maksatetaan nyt kuntalaisilla. Kouvola on aina ennen hoitanut tehokkaasti
terveydenhoidon verrattuna Etelä-Kymenlaakson kuntiin. Vuonna 2017 Kouvolan
tarvehankintaiset sote-palvelut tuotettiin 249 euroa halvemmalla henkeä kohti
kuin Kotkassa. Rahassa tämä tarkoitti suhteellisesti 21,2 miljoonaa pienempiä
menoja. Silti kaupunginhallitus halusi siirtää perusterveydenhoidon Kymsotelle.
Vuosina 2014-15 Kouvolan terveydenhoidon nettotoimintamenot
nousivat vielä 2,5% mutta vuosina
2016-2017 laskivat jo 1,5%. Nykyisen kaupunginhallituksen aikana
kustannuskehitys on ollut lähes katastrofaalinen. Vuonna 2018 sote-menot
kasvoivat 7,4%. Rahassa tämä tarkoitti
21,9 miljoonan lisäystä menoihin vuodessa. Tämä sote-menojen kasvu on
kaupunginhallituksen päätösten seurausta.
"Nykyisen kaupunginhallituksen toimintaa voi siis luonnehtia Kekkosen sanoin ”saatanan tunarit”.
Koko sote-sektorin siirto vuoden 2019 alusta Kymsotelle
tarkoittaa, että tulevaisuudessa meidän on saatava heikkenevien palvelujen
päälle 34 milj. pysyvät säästöt uimahalleja, kouluja ja muita palveluita
lopettamalla. Kymsoten ennakoitu kustannuskasvu on +1,5% vuosittain, joka
tarkoittaa uusia 4,7 milj. lisäsäästöjä joka vuodelle, vaikka väkilukumme
vähenee reilulla tuhannella vuosittain.
Kouvolan tulisikin selvittää pikaisesti, miten ja missä sote-palvelut olisi tulevaisuudessa järkevintä järjestää. Sitä ennen on taloutta korjattava lopettamalla ensin nykyisen kaupunginhallituksen rakentamat turhat alueparlamentit, investoinnit ja luottamusvirat sekä osa ei-lakisääteisistä palveluista. Nykyisen kaupunginhallituksen toimintaa voi siis luonnehtia Kekkosen sanoin ”saatanan tunarit”.

Pekka Korpivaara
kaupunginvaltuutettu (kok).
Limnkki: KS 22.10.2019 Nykyiset talousvaikeudet johtuvat Kouvolan kaupunginhallituksen linjauksista ja päätöksistä siirtää urakalla sote-toimintoja ensin Carealle, sitten Kymsotelle
Linkki: KS 21.10.2019 Ambulanssikuljetukset Kouvolasta Kotkaan ovat lisääntyneet runsaasti sen jälkeen, kun erikoissairaanhoito keskitettiin keskussairaalaan — Ennusteen mukaan ajoja kertyy tänä vuonna yli 3 000: Joskus sama ambulanssi kuljettaa useamman potilaan kerralla
Linkki: KySa 29.10.2019 Hamina ei jätä Kymsotea
Limnkki: KS 22.10.2019 Nykyiset talousvaikeudet johtuvat Kouvolan kaupunginhallituksen linjauksista ja päätöksistä siirtää urakalla sote-toimintoja ensin Carealle, sitten Kymsotelle
Linkki: KS 21.10.2019 Ambulanssikuljetukset Kouvolasta Kotkaan ovat lisääntyneet runsaasti sen jälkeen, kun erikoissairaanhoito keskitettiin keskussairaalaan — Ennusteen mukaan ajoja kertyy tänä vuonna yli 3 000: Joskus sama ambulanssi kuljettaa useamman potilaan kerralla
Kaarina Rinne-Temonen Facebook kirjoitus samalta päiviltä. |
Peter Murman esitti Kymsotesta irtautumista. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti