Nopean junauhteyden rakentamiseen Suomesta Venäjälle on käytetty yli 200 milj. euroa. Nopea junayhteys on ollut erittäin suoisittu matkustusmuoto sen valmistuttua 2010. (kuvituskuva visitpietari.fi). |
Itäradan ylivoimaisuus Väyläviraston teettämässä selvityksessä (15/2019) on saanut Kotkan poliitikot kauhun valtaan. Selvitys tekee käytännössä selvää jälkeä kaikista Kotkan perusteluista. Jopa kotkalaisten tähän asti käyttämä vahvin perustelu rantaradan hyödystä tavaraliikenteelle sekä Vainikkalasta Sköldvikiin suuntautuvien öljykuljetusten osalta ammutaan alas julkaisussa.
Selvityksen mukaan, vaikka rantarata rakennettaisiin, ” rataverkon kokonaiskäytön kannalta on kuitenkin järkevämpää, että nämä kuljetukset käyttävät nykyistä rataverkkoa.” Edes idän sellukuljetukset tuskin kulkisivat rantarataa pitkin vaan ”todennäköisesti nämä kuljetukset kuitenkin tapahtuisivat nykyiseen tapaan runkojunissa Kouvolan kautta”.
Rantaradan rakentaminen tulee saman selvityksen mukaan yli miljardin kalliimmaksi kuin itäradan. Tuolla erotuksella rakentaisi Kouvola-Kotka välisen tien siltoineen uusiksi 9,3 kertaa. Kotkan kautta tehty ratayhteys ei myöskään toisi merkittävää aikasäästöä Helsinki-Pietari välille.
"Hyöty/kustannussuhde on itäradan eduksi lähes kaksi kertaa parempi kuin rantaradan, oikorata 0,13 ja rantarata 0,08."
Lipputuloja rantaradalta tulisi lisää vain 82 miljoonaa, itärata toisi lisää lipputuloja 120 miljoonaa. Valtio menettäisi lipputuloja noin 38 miljoonaa joka vuosi rakentamalla radan Kotkan kautta.
Kotkan kautta radan ylläpito kustannus on vuosittain 24 miljoonaa suurempi kuin Kouvolan kautta. Hyöty/kustannussuhde on itäradan eduksi lähes kaksi kertaa parempi kuin rantaradan, oikorata 0,13 ja rantarata 0,08.
Edellisten perusteella voimme todeta, rantarata on vain politiikan teko väline ilman realismia eikä se ole varteenotettava vaihtoehto nyt eikä tulevaisuudessa. Oikorata on realismia, jota tukee kaikki selvitykset.
Itäradan ylivoimaisuudesta huolimatta, Kouvola on valmis tukemaan myös Kotkan ratatavoitteita. Kouvolan edustajat Kymenlaakson liitossa ovat koko maakunnan asialla.
Pekka Korpivaara
Kouvola (kok)
Maakuntahallituksen jäsen
Linkki: Väylävirasto: ITÄ-SUOMEEN SUUNTAUTUVIEN RATALINJAUKSIEN TARKASTELUJA
Linkki: Liikenneviraston selvitys 1/2002 Nopea ratayhteys Helsingistä itään SELVITYS MAAKUNTAKAAVAEHDOTUSTA VARTEN
Pekka Korpivaaran kirjoitus KS 15.2.2020 ja KySa 16.2.2020 |
KS 15.2.2020 Itä-Suomen kunnanjohtajien kirjoitus oikoradasta. |
KySa 15.2.2020 |
Linkki: Liikenneviraston selvitys 1/2002 Nopea ratayhteys Helsingistä itään SELVITYS MAAKUNTAKAAVAEHDOTUSTA VARTEN
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti